Introvertin vapaapäivä

Olen sosiaalinen introvertti, joka etenkin näin kesäaikaan suorastaan herää eloon, nauttien suunnattomasti nähdä ystäviä ja elämän ihmeitä. Sisätiloissa ei juurikaan viihdy, kun ulkona odottaa kaunis maailma, josta haluaa nauttia jokaisella aistillaan. Ystävien seurassa on ihana viettää kasäpäiviä ja näyttää lapselle erilaisia paikkoja. Käydä tutustumassa hänen kanssaan erilaisiin leikkipuistoihin, eläinpihoihin, kesäkahviloihin. Viettää aikaa yhdessä.

Vaikka niin suunnattomasti nautin ystävien seurasta, sosiaaliset kontaktit myös väsyttävät suunnattomasti. Introvertille tämä on hyvin tyypillistä ja kun on vielä erityisherkkä introvertti, nousee väsymys vain entistä voimakkaammin pintaan. Toisaalta, ei tarvitsisi edes sosiaalisia kontakteja, sillä esimerkiksi itselläni pelkät äänet saavat aikaan fyysisen väsymyksen. 

Arkipäivien soljuessa eteenpäin, huomaan aina alkavani enemmässä määrin odottamaan viikonloppua, jolloin koittaa yleensä aika, jolloin saan olla aivan yksin, kun mies on pitkien työpäivien sijasta enemmän kotona jakamassa yhteistä arkea. 

Tänään koitti päivä, jolloin olen aivan yksin. Mies ja tyttö ystävillä kylässä, minä kotona. Vain hiljaisuus ympärilläni - ellei lasketa kaunista lintujen laulua, joka raikaa tontillamme ympäröivästä metsästä.

Ei musiikkia, ei hälinää.

Vain hiljaisuus ja omat ajatukset.

Akut, jotka lataantuvat hiljaa huristen.

Huomenna koittaa jälleen uusi arki, jota tämän päivän yksinolon jälkeen voin odottaa virkeänä. Nähdä sen monet mahdollisuudet, uudet seikkailut.

Tapaan myös arkisin ottaa aikaa itselleni, mikäli se vain on mahdollista. Tämä kuva on ikuistettu muutama päivä sitten, käydessäni Tahvon kanssa kahdestaan ihailemassa auringonlaskua läheisellä järvellä. Katselin sen valloittavia värejä, jotka horisontista ylöspäin kiivetessään, loivat lämmintä sävyä taivaankantta kulkemaan, ja siitä alaspäin loivat loistoaan veteen, jonka laineiden liplatus herätti värit eloon.

Hetki hiljainen, itselleni niin täysinäinen.

Tietoisuuden taika

Toisinaan tulee hetkiä, kun matkaa muistoihinsa ja miettii matkaansa. Sitä, mistä joskus lähti tielleen tarpomaan ja millaisten polkujen kautta on kuluvaan hetkeen kulkenut.

Olen käynyt elämässäni läpi raskaan tien traumatisoituneesta ja rikkinäisestä lapsesta siihen, millainen olen tänä päivänä. Se mitä kaikkea elämäni alkutaival sisällään piti, on pitkä tarina, josta riittäisi runoiltavaa kädenpaksuisen kirjan verran. Lopputulema kuitenkin on se, että aikoinaan jo ennen täysi-ikäisyyden kynnykselle kiipeämistäkään, olin vain särkynyt sielu, jonka usko huomiseen oli kuin edessäpäin odottava silta, jonka rauniot savusivat ennen ensimmäistäkään askelta.

Oli aika, kun en uskonut huomiseen.
Oli aika, kun olisin halunnut uskoa huomiseen.
Oli aika, kun päätin oppia uskomaan huomiseen.

Olin erittäin rikkinäinen ihminen, mutta halusin todella, että jonain päivänä olisin eheä. Se vaati vuosikausien terapian, itsensä ja muistojensa kohtaamisen ja sen, että vierellä oli joku, joka tuki matkalla ja auttoi rakentamaan sillan uudelleen.

Matkan varrella opin huomaamattani taidon, josta oli merkittävä apu selviämiseen ja tänä päivänä se on eräänlainen avain onneen - kyky elää hetkessä ja arvostaa kaikkea pienen pientäkin.

Tietoisuus itsestä ja ympäröivästä maailmasta kuluvassa hetkessä on ollut käänteentekevä taito monella tavalla. Elämä ei ole milloinkaan täydellistä, mutta sitä voi tuntea täydellisesti siitä huolimatta. Kuulostaa kenties kliseiseltä tai hentoiseen hattaraan harsotulta, mutta se on kuitenkin yllättävän totta.

Erityisesti kesäaikaan nautin käydä läheisellä järvellä, jonka rannalta käsin katselen, kuinka aurinko laskiessaan, maalaa taivaalle tunnelmaansa. Toisinaan tuntee, kuinka pieni tuulenvire puhaltaa poskeen tai liehauttaa lahjetta, samalla kun lintujen äänet luo melodiaa maisemalle.

On kenties helppo havahtua hetkeen ja kokea onnea auringonlaskun alla, mutta onni hetkestä ei vaadi raameja. Hetki, johon pysähtyä ja täysillä tuntea, elää jatkuvasti.

Joskus se on lähes käsinkosketeltava lämpö sydämessä, kun kuulee lapsen iloisen naurun tai näkee hymynsä kiipeävän katseeseensa. Joskus se on, kun laskee päänsä tyynylle ja käpertyy peiton pehmeyteen tuntien turvaa. Joskus se on illan hiljaisuudessa kuuluva koiran uninen tuhina tai tassunsa vienoinen väpätys.

Nyt se on juuri tämä hetki, yön hiljaisuus, oma rauha ja ajatusten saattaminen sanoiksi. Juuri nyt.

Hiljalleen horroksestaan hiipivä

 

Reilu vuosi sitten perustin tämän blogin, vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun olin luonut instatilini. Nautin suuresti siitä, kuinka blogiin mahtuu tuomaan tunteitaan ja ajatuksiaan tekstin muotoon huomattavasti paremmin, kuin mitä instagramin merkit antavat myöten.

Sittemmin blogin kirjoitus hiljalleen jäi taka-alalle. Olen kuitenkin tuon tuostakin tullut miettineeksi kuinka kaipaan blogiani, joten tovin tuumailtuani päätin, että sen on aika herätä horroksestaan.

Mikäli blogin nimi tuntuu vieraalta, se ei ole suinkaan ihme - blogin nimi on nimittäin alunperin ollut Korpikuusen Kuningatar, mukaillen instagramin käyttäjänimeäni. Aikani asiaa nyt pyöriteltyäni, päätin kuitenkin muuttaa blogin nimen. Pieni muutoksen tuuli puhaltaa siis näin kevään kunniaksi - sanokaa hei Hetkimajalle!

On muuten ollut ilo huomata, että blogini hiljaiselosta huolimatta, se on Blogit-sivustolla saanut yhä lisää seuraajia. Mikäli olet rekisteröitynyt Blogit-sivustolle, oikeasta laidasta löydät linkin, jonka kautta pääset halutessasi napsauttamaan blogin seurattaviisi 👉

Kukoistava kauneus - Hauhon vanha raitti

Maamme matkaa vuoden halki, neljän hyvin erilaisen vuodenajan värein. Niistä jokainen pitää sisällään sille omanlaisensa mahdollisuuden nauttia olemassaolostoaan. Itselleni kesä on aikaa, jolloin on ihanaa kiertää kohteita, jotka kesällä ovat kukkeimmillaan. Viikonloppuna nautin näistä yhdestä, käydessäni äitini ja tyttäreni kanssa katsomassa Hauhon vanhaa raittia ♥

Kyseessä on Hauhon kirkonkylässä oleva asuinalue, joka keskittyy vanhan 1500-luvulla rakennetun kirkon ympäristöön. Paikka oli aivan sanoinkuvailemattoman kaunis, toinen toistaan kauniimpien vanhojen talojen tulviessa tunnelmaa, pihojensa pukeuduttua parhaimpiinsa kesän kauneudessa. Pihat ovat kauniisti laitettuja ja ympäri asuinaluetta on monenkirjavia kukkaistutuksia luomassa loistoa ja viehättävyyttä.

Paikka on sanoinkuvailemattoman kaunis ja henkii viehättävää vanhanajan tunnelmaa. Vastaantulevat asukkaat olivat ystävällisiä ja vastasivat kaduillaan kulkevien, kotiensa ja katujensa kauneuden katselijoiden hymyyn ja tervehdykseen.

Syreenien tuoksu oli lähes käsinkosketeltava, pensaiden täyttäessä kadunvarsia ja kukkiessaan parhaillaan parhaimpiinsa pukeutuneina.

Oletko sinä käynyt Hauhon vanhalla raitilla?

Mikäli et ole, suosittelen lämpimästi ♥

Kohti kauneutta kukoistavaa

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen muutamia kuukausia sitten hiljaa itsekseni, kunnes kolmisen viikko sitten päätin vihdoin julkaista blogini. Sen myötä olen saanut suureksi ilokseni huomata, kuinka kiinnostuneita lukijoita on muun muassa tuonne blogilistan puolelle tullut näinkin lyhyessä ajassa hyvinkin monia. Mikä ihaninta, pari ihmistä on vastikään myös kertonut löytäneensä tänne, koska blogia on suositeltu heille. Ilostuttavaa huomata, että paikalle löytää lukijoita, joita blogi kiinnostaa - lämpimästi tervetuloa teille kaikille! ♥

Ja hei, ilostuttavaa on nyt myös se, että kesä tuntuu todella laskeutuneen Suomen kamaralle! Lempeä lämpö on hellinyt halki viikonlopun, kulkiessamme kohti kesän ensimmäistä kuukautta ja tänään se sitten alkoi - kesäkuu. Ihana, aurinkoinen kesäkuu. Luonto on juuri nyt kaunis, niin äärimmäisen kaunis ja kukoistuksensa vain kasvaa!

Viikonloppukin oli melkoisen mukava - suorastaan ihana. Sain muun muassa aikaa itselleni, viettäen kolme tuntia aikaa metsän siimeksessä. Askelsin peurojen aikaansaamoa metsäpolkuja verkkaiseen tahtiin, istuskelin välillä sammalmättäillä tai kivillä, katsellen ja kuunnellen sitä ympärilläni kohoavaa kauneutta.

Metsässä on niin paljon elämää, pienempää ja suurempaa. Erilaiset linnut lauloivat ympärilläni monia suloisia sävelmiään, orava kiipesi vanhan kuusen runkoa kohti korkeuksia. Maan tasalla hyönteiset vilistivät kukin omaan suuntaansa.

Puihin ja pensaisiin punotut seitit heiluivat tuulen kevyessä keinutuksessa, kimmeltäen kauniin timanttisena, auringonsäteiden niihin keskittäessä kirkkauttaan. Ja kuinka suloisia osaavatkaan olla pienoiset saniaisen alut, nuo pienet kippurat

Aurinkoista kesäkuuta kaikille! ♥

Metsä kulkijaansa kannattelee

Metsällä on hyvinvointiini aivan äärettömän suuri merkitys. Silloin kun olo alkaa tuntumaan kuormittuneelta, huomaan metsän vetävän puoleensa, kuin kultaisena kimmeltävä hunaja Puolen hehtaarin metsän nallekarhua. Introverttinä oman ajan merkitys on äärettömän tärkeä - suorastaan elinehto, jota ilman kuihtuu kasaan kuin nurkkaan nyhjöttämään unohdettu kuihtuva kukkanen.

Eilen illalla katselin ulos ikkunasta, josta näkee suoraan tonttiamme ympäröivään vanhaan kuusimetsään. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo astumassa tontiltamme tuon jykevän kuusikon uumeniin ja siellä sitten kulkiessani keskityin kuuntelemaan ja katselemaan kaikkea sitä kauneutta, mitä vain luonto osaa tarjota.

Istahdin pienelle sammalmättäälle, josta käsin katselin puiden lomasta loistavia auringonsäteitä, jotka vielä lempeästi lämmittivät maisemaa, ennen auringonlaskun mukaan matkaamistaan. Kuinka ne siellä kuusien katveessa kulkiessaan, loivat viimeiset kultaiset kosketuksensa kaikelle sille, mikä maasta on kohoamassa kohti kesäistä kukoistustaan.

Siellä sammalmättäällä istuessaan, vanhan jykevän kuusisto juurella, voi tuntea kuin metsä kannattelisi vahvalla kädellään, tarjoten kulkijalleen keinon rauhoittaa mielensä ja nauttia näkemästään.

Kesä kotia kasvattaa

Näin kevään kauniissa kukoistuksessa, kesän lähestyessä, tuntee kodin seinien vaivihkaa vetäytyvän kauemmas toisistaan, erkaantuen alati lisääntyvän auringonvalon siivittämänä, hiljalleen hiipien kohti tontin rajoja. Lopulta, tontin rajat saavutettuaan, liimauvat täydellisesti takaisin yhteen, koko pihan pehmeästi sisälleen sulkien, kasvattaen kodin kesään.

Kesällä koko piha tuntuu kodilta. Suurelta avaralta kesäkodilta. jossa voi nähdä erilaisten kasvien valtaavan yhä kunnioitettavampaa korkeutta, havaita kotiin muuttaneen toinen toistaan erilaisempia kesäasukkeja perhosten, sammakoiden ja kimalaisten muodossa.

Piha muuntautuu keittiöksi, leikkipaikaksi, olohuoneeksi. Aurinkoisina päivinä paikkansa sen loisteessa ottavat niin kanit ahkerasti nousevia ruohonkorsia rouskuttaen, kuin lämmössä luita narskuttavat koiratkin.

Luonto on aina ollut äärettömän tärkeä osa elämääni ja olen vuosien saatossa havainnut, että sen merkitys muuttuu kokoajan suuremmaksi, mitä vanhemmaksi tulee. Sen läheisyys on kuin ilma jota hengitän.

Onkin aivan sanoinkuvailemattoman ihanaa ne hetket, kun pihalla ollessaan kuulee erilaisten lintujen laulavan metsässä, tai näkee pikkulintujen tekevän tontille pesää, myöhemmin kantaen sinne ruokaa kuoriutuneille poikasilleen. Huomaa isompien ja pienempien sammakoiden loikkivan pihamaalla ja laskeneen kutua altaisiin.

Kaunis, kukoistava kesäkoti.