23 toukokuuta 2021

Tietoisuuden taika


Toisinaan tulee hetkiä, kun matkaa muistoihinsa ja miettii matkaansa. Sitä, mistä joskus lähti tielleen tarpomaan ja millaisten polkujen kautta on kuluvaan hetkeen kulkenut.

Olen käynyt elämässäni läpi raskaan tien traumatisoituneesta ja rikkinäisestä lapsesta siihen, millainen olen tänä päivänä. Se mitä kaikkea elämäni alkutaival sisällään piti, on pitkä tarina, josta riittäisi runoiltavaa kädenpaksuisen kirjan verran. Lopputulema kuitenkin on se, että aikoinaan jo ennen täysi-ikäisyyden kynnykselle kiipeämistäkään, olin vain särkynyt sielu, jonka usko huomiseen oli kuin edessäpäin odottava silta, jonka rauniot savusivat ennen ensimmäistäkään askelta.

Oli aika, kun en uskonut huomiseen.
Oli aika, kun olisin halunnut uskoa huomiseen.
Oli aika, kun päätin oppia uskomaan huomiseen.

Olin erittäin rikkinäinen ihminen, mutta halusin todella, että jonain päivänä olisin eheä. Se vaati vuosikausien terapian, itsensä ja muistojensa kohtaamisen ja sen, että vierellä oli joku, joka tuki matkalla ja auttoi rakentamaan sillan uudelleen.

Matkan varrella opin huomaamattani taidon, josta oli merkittävä apu selviämiseen ja tänä päivänä se on eräänlainen avain onneen - kyky elää hetkessä ja arvostaa kaikkea pienen pientäkin.

Tietoisuus itsestä ja ympäröivästä maailmasta kuluvassa hetkessä on ollut käänteentekevä taito monella tavalla. Elämä ei ole milloinkaan täydellistä, mutta sitä voi tuntea täydellisesti siitä huolimatta. Kuulostaa kenties kliseiseltä tai hentoiseen hattaraan harsotulta, mutta se on kuitenkin yllättävän totta.

Erityisesti kesäaikaan nautin käydä läheisellä järvellä, jonka rannalta käsin katselen, kuinka aurinko laskiessaan, maalaa taivaalle tunnelmaansa. Toisinaan tuntee, kuinka pieni tuulenvire puhaltaa poskeen tai liehauttaa lahjetta, samalla kun lintujen äänet luo melodiaa maisemalle.

On kenties helppo havahtua hetkeen ja kokea onnea auringonlaskun alla, mutta onni hetkestä ei vaadi raameja. Hetki, johon pysähtyä ja täysillä tuntea, elää jatkuvasti.

Joskus se on lähes käsinkosketeltava lämpö sydämessä, kun kuulee lapsen iloisen naurun tai näkee hymynsä kiipeävän katseeseensa. Joskus se on, kun laskee päänsä tyynylle ja käpertyy peiton pehmeyteen tuntien turvaa. Joskus se on illan hiljaisuudessa kuuluva koiran uninen tuhina tai tassunsa vienoinen väpätys.

Nyt se on juuri tämä hetki, yön hiljaisuus, oma rauha ja ajatusten saattaminen sanoiksi. Juuri nyt.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kuva ja koskettava kirjoitus ♥️

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus. Kunpa osaisimmekin enemmän elää juuri "tässä ja nyt".

    VastaaPoista
  3. Upea kuva ja hieno kirjoitus ♥️

    VastaaPoista
  4. Avautuva kirjoitus, hienoa että osaat nyt uskoa huomiseen. 🤗❤

    VastaaPoista