Tänä talvena kun lunta ei ollut käytännössä lainkaan, on metsässä kulkeminen ollut helppoa. Kotiamme ympäröi vanha kuusimetsä, jonka uumeenin astuessani tuntuu, kuin astuisin kokonaan toiseen maailmaan. Sadunomainen kauneus on kaikkialla ympärillä ja sitä suuremmin, mitä lähempää jotain pienen pientäkin tulee katselleeksi. Kuten suuren kiven päällä kasvavaa sammalta:
Tai pieniä jäähelmiä, jotka riippuvat pienistä risuista kiinni pitäen, pienten metsälammikoiden yllä, sammalmättäiden keskellä:
Tai pienen pieniä sieniä, jotka näyttävät niin kovin heiveröisiltä, mutta jotka vahvana puskevat kukoistukseensa, maahan makaavien lehtikerrosten läpi:
Sanonta "sielu lepää" tulee erittäin vahvasti mieleen, kun viettää aikaansa metsässä, täysin omassa rauhassa. Kun vain kuuntelee, katselee, hengittää. Ihan vain, on.
