Metsän taika

Jos minun täytyisi jokin sana keksiä kuvaamaan metsää, olisi se taianomaisuus. Siitäkin huolimatta, ettei tämä sana edes riitä kuvaamaan sitä valtavaa, voimaannuttavaa ja täydellistä rauhan tunnetta, mitä metsässä oleminen saa aikaan.

Tänä talvena kun lunta ei ollut käytännössä lainkaan, on metsässä kulkeminen ollut helppoa. Kotiamme ympäröi vanha kuusimetsä, jonka uumeenin astuessani tuntuu, kuin astuisin kokonaan toiseen maailmaan. Sadunomainen kauneus on kaikkialla ympärillä ja sitä suuremmin, mitä lähempää jotain pienen pientäkin tulee katselleeksi. Kuten suuren kiven päällä kasvavaa sammalta:

Tai pieniä jäähelmiä, jotka riippuvat pienistä risuista kiinni pitäen, pienten metsälammikoiden yllä, sammalmättäiden keskellä:

Tai pienen pieniä sieniä, jotka näyttävät niin kovin heiveröisiltä, mutta jotka vahvana puskevat kukoistukseensa, maahan makaavien lehtikerrosten läpi:

Sanonta "sielu lepää" tulee erittäin vahvasti mieleen, kun viettää aikaansa metsässä, täysin omassa rauhassa. Kun vain kuuntelee, katselee, hengittää. Ihan vain, on. 

Hankeen harsottua

Kuinka kaunis onkaan aurinko, kun sen pitkän ajan jälkeen näkee. Kuinka kirkkaana se valaisee ja saa katselijansa silmät siristämään, esittäytyessään sinitaivaan estradilla, viikkojen pilviverhoissa piilottelunsa jälkeen.

Koko marraskuu oli meillä päin täysin pilvinen, poikkeuksena parin ensimmäisen päivän pienet pilkahdukset pilvien lomasta. Musta marraskuu todella näytti kaikkensa, piilottaen valon pilviensä varjoon.

Vaan kuukauden viimeisenä päivänä, aurinko tuli esiin ja koristi kirkkaansinisen taivaan lempeällä valollaan, pumpulinpehmeän lumikerroksen korostaessa kirkasta kauneutta. Kauneus, niin lumoava kauneus. Kurkkukipuisena flunssassakin oli yksinkertaisesti pakko päästä sitä ikuistamaan :)