Olen sosiaalinen introvertti, joka etenkin näin kesäaikaan suorastaan herää eloon, nauttien suunnattomasti nähdä ystäviä ja elämän ihmeitä. Sisätiloissa ei juurikaan viihdy, kun ulkona odottaa kaunis maailma, josta haluaa nauttia jokaisella aistillaan. Ystävien seurassa on ihana viettää kasäpäiviä ja näyttää lapselle erilaisia paikkoja. Käydä tutustumassa hänen kanssaan erilaisiin leikkipuistoihin, eläinpihoihin, kesäkahviloihin. Viettää aikaa yhdessä.
Vaikka niin suunnattomasti nautin ystävien seurasta, sosiaaliset kontaktit myös väsyttävät suunnattomasti. Introvertille tämä on hyvin tyypillistä ja kun on vielä erityisherkkä introvertti, nousee väsymys vain entistä voimakkaammin pintaan. Toisaalta, ei tarvitsisi edes sosiaalisia kontakteja, sillä esimerkiksi itselläni pelkät äänet saavat aikaan fyysisen väsymyksen.
Arkipäivien soljuessa eteenpäin, huomaan aina alkavani enemmässä määrin odottamaan viikonloppua, jolloin koittaa yleensä aika, jolloin saan olla aivan yksin, kun mies on pitkien työpäivien sijasta enemmän kotona jakamassa yhteistä arkea.
Tänään koitti päivä, jolloin olen aivan yksin. Mies ja tyttö ystävillä kylässä, minä kotona. Vain hiljaisuus ympärilläni - ellei lasketa kaunista lintujen laulua, joka raikaa tontillamme ympäröivästä metsästä.
Ei musiikkia, ei hälinää.
Vain hiljaisuus ja omat ajatukset.
Akut, jotka lataantuvat hiljaa huristen.
Huomenna koittaa jälleen uusi arki, jota tämän päivän yksinolon jälkeen voin odottaa virkeänä. Nähdä sen monet mahdollisuudet, uudet seikkailut.
Tapaan myös arkisin ottaa aikaa itselleni, mikäli se vain on mahdollista. Tämä kuva on ikuistettu muutama päivä sitten, käydessäni Tahvon kanssa kahdestaan ihailemassa auringonlaskua läheisellä järvellä. Katselin sen valloittavia värejä, jotka horisontista ylöspäin kiivetessään, loivat lämmintä sävyä taivaankantta kulkemaan, ja siitä alaspäin loivat loistoaan veteen, jonka laineiden liplatus herätti värit eloon.
Hetki hiljainen, itselleni niin täysinäinen.
