Tänä talvena kun lunta ei ollut käytännössä lainkaan, on metsässä kulkeminen ollut helppoa. Kotiamme ympäröi vanha kuusimetsä, jonka uumeenin astuessani tuntuu, kuin astuisin kokonaan toiseen maailmaan. Sadunomainen kauneus on kaikkialla ympärillä ja sitä suuremmin, mitä lähempää jotain pienen pientäkin tulee katselleeksi. Kuten suuren kiven päällä kasvavaa sammalta:
Tai pieniä jäähelmiä, jotka riippuvat pienistä risuista kiinni pitäen, pienten metsälammikoiden yllä, sammalmättäiden keskellä:
Tai pienen pieniä sieniä, jotka näyttävät niin kovin heiveröisiltä, mutta jotka vahvana puskevat kukoistukseensa, maahan makaavien lehtikerrosten läpi:
Sanonta "sielu lepää" tulee erittäin vahvasti mieleen, kun viettää aikaansa metsässä, täysin omassa rauhassa. Kun vain kuuntelee, katselee, hengittää. Ihan vain, on.
Nättejä kuvia!
VastaaPoistaTäysin alleviivaan ajatuksiasi metsästä. Myös minusta metsä on taianomainen, eritoten ajattelen lähellä olevasta kansallispuistosta, jossa on metsää on luonnontilassa täysin. Siellä kulkeminen on jotenkin voimaannuttavaa, juhlavaa, jännittävää seikkailua yhtä aikaa.
VastaaPoistaSinulla ei olut nyt talvea, täällä puolestaa vuosisadan talvi! Viimeisiä lumia on vieläkin, mutta kevät rynnisti vajaassa viikossa ja nyt kukkii jo hilla ja mustikka!